Anna

44-vuotias äiti, vaimo ja kulttuuritalon tekijä

eMBA, FM, kehitysjohtaja


Rakkaudest Porii. En usko että voisin olla kuntapolitiikassa muualla kuin juuri Porissa. Olen ties kuinka monen polven porilainen ja silti ihan sujuvasti kaksikielinen. Rakkauteni Poriin on näkynyt koko työurani ajan – ensin niin, että halusin totta kai asettua Poriin opiskeluvuosien jälkeen. Sitten aktiivisesti tekemällä tekoja Porin hyväksi – Yyterin nostaminen Suomen kartalle, Yyterin uudistukset, investoinnit ja markkinointi. Kaupunkikehitys, Porin ja Visit Porin brändiuudistukset sekä bränditeot: näkyvimpänä Kirjurinluodon Rakkauspuisto, sekä totaalisena napakymppinä Porisuhdeneuvoja Luukkose tuottaminen.

Nykyisessä työssäni saan toteuttaa uutta kulttuuritaloa, rakentaa sen toimintoja ja sisältöjä, olla hyvän puolella. Johtajuus on ennen kaikkea sitä, että osaa kuunnella ja pedata yhteisiä onnistumisia, luoda uskoa tulevaan.

Tekijä, joka toteuttaa maaliin asti. Innostuu uudesta. Välittää.

Taustani on Porin konsernihallinnossa ja -yhtiössä. Tiedän, miten kaupunki toimii ja miten asioita edistetään.

Porin viestintäpäällikkönä erittäin tutuksi tulivat kaupungin päätöksenteko ja poliittinen toiminta, Visit Pori Oy:n toimitusjohtajana taas kaupunkikehitys, Yyterin kehitys ja kaupunkimarkkinointi. Konsernihallinnossa olin mukana kaupungin johtoryhmässä sekä tiiviisti kaikessa päätöksenteossa, Yyterin kehityksestä vastaavana taas toimin päätöksenteon valmistelijana.

Vahvuus kuntataustassa. Uskon, että tämä tausta antaa minulle erinomaiset valmiudet poliittiseen työhön. Tunnen Porin kaupungin kuin omat taskuni. Ymmärrän päätöksenteon arjen realiteetit ja tunnen ihmiset. Viranhaltijapuolella tiedän kuka vanhoista kollegoista mistäkin vastaa ja kenen puoleen kannattaa missäkin asiassa kääntyä.

Siksi olen myös huono tekemään vaalilupauksia – politiikka on yhteistyötä, jossa mitään ei saavuteta yksin. Lupaan olla ennen kaikkea aktiivinen ja ahkera tekijä, jos saan tehdä työtä Porille ja porilaisille.


Oho! Monessa mukana:

  • Porilainen maineteko -palkinto
    2017 (Pori-brändi)
    2020 (Yyterin kehittäminen)
    2022 (Porisuhdeneuvoja Luukkone)
  • Tuottaja: Porisuhdeneuvoja Luukkone, joka palkittu ainakin 16 kertaa markkinoinnin onnistumista mitatessa.
  • Pori-Seura ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2023
  • Pori Jazz Festival Oy:n hallituksen varajäsen vuodesta 2024
  • Svenska nu -nätverkets styrgruppsmedlem från 2023
  • Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry:n hallituksen jäsen 2020-2022
  • Porikorttelit (Porin kaupunkikeskusta ry) hallituksen jäsen 2019-2022
  • Länsi-Suomen Osuuspankki, edustajiston jäsen 2018-2022
  • Porin seudun matkailu Oy Maisa, hallituksen jäsen 2012-2015
  • Suorittanut AVIn alueellisen maanpuolustuskurssin 2011 ja 2013

Minusta sanottua

tekijäluotettava – sanavalmis – periksiantamaton – aikaansaava – ahkera – pätevä – maalaisjärkinen – fiksu – päättäväinen – oikeudenmukainen


Otan selvää. Perehdyn. Teen.

Tärkeintä elämässä: lapset ja perhe

Paras kesätyö: tallityöntekijä

Haaveili pienenä: näyttelijän ammatista

Joskus vielä: kirjoitan romaanin ja opettelen italiaa

Fanittaa: musiikkiteatteria

Teen joka päivä: laulan

Vain elämää: jokin aina hukassa

Liikuttuu: aitoudesta ja helposti

Viikonloppuisin: hallilla tai tallilla


Ota yhteyttä tai lähde tukemaan kampanjaani.

Jäikö jokin mietityttämään? Lähetä viesti alla olevalla painikkeella

Kuulostaako siltä että tässä on järkeä? Lähde mukaan!

Kampanjaani voit tukea haluamallasi tavalla, esimerkiksi kertomalla kavereille, viestimällä siitä somessa tai rahallisesti tätä kautta. Etsi tällöin ehdokkaiden joukosta minut, jolloin pääset tekemään lahjoituksen kätevästi suoraan ehdokaskorttini kautta.