Arki on parasta
kun se toimii. Palvelut ovat ulottuvilla. Kaduissa ei ole kuoppia. Roskikset tyhjennetään. Vesi maistuu hyvältä. Uimaan on kiva mennä. Leikkipuisto on hyvin hoidettu ja lähellä. Samoin luonto ja liikuntapaikat. Kun arjen toiminnot eivät herätä nupinaa, tehdään jotain oikein. Itsestään selvää se ei kuitenkaan ole.
Eläväinen ja eloisa kaupunki
muodostuu perusasioista – kulttuurista. Meillä tulee olla tulevaisuudessakin taidetta, tapahtumia ja kirjastoja. Kulttuuri sivistää, tuo iloa, antaa henkistä pääomaa ja myös työllistää. Kulttuurista leikkaaminen on paitsi lyhytnäköistä, myös tulevaisuudelta varastamista. Pori on kokoaan suurempi ja rikkaampi kulttuurikaupunki – pidetään siitä kiinni ja tuodaan kulttuuri vahvemmin kaupunkimarkkinointiin.
Porisuhde.
Koska meillä kaikilla on sellainen, ymmärretään myös toimintaa tukevien tekojen merkitys. Oivaltava ja palkittu kaupunkimarkkinointi muokkaa niin porilaisten mielikuvaa omasta kaupungistaan kuin muun Suomen mielikuvia meistä – niin matkailukohteena kuin potentiaalisena asuinpaikkana. Markkinoinnin merkitystä viihtyvyyden ja houkuttelevuuden kannalta ei tule aliarvioida.
Yyteri.
Muistetaan että myös matkailu on elinkeino, joka työllistää ja tuo alueelle euroja. Yyterin kärkikohdestatusta tulee vaalia ja kehitystyötä vahvistaa. Työtä tulee jatkossakin tehdä ja nimenomaan luontoarvoja kunnioittaen. Kohteen kehittäminen on vasta alkutekijöissään ja suunnitelmat ulottuvat vuosien päähän. Seuraava askel on saada alueelle yksityisiä investointeja.
Huolehditaan viihtyvyydestä.
Kärkikohdeajattelussa osallistetaan kaupunkilaisia siinä, millaisen Porin haluamme, millainen Pori on viihtyisä. Kaupunkikuvahan ei ole hassumpi – vaalitaan sitä ja ollaan ylpeitä siitä. Hyväksytään että keskusta on laaja – ei luoda vastakkainasettelua kauppakeskusten ja perinteisen kaupunkikeskuksen ylle vaan autetaan keskustaa teoilla – kaupunki on mahdollistaja.
Vapaa-aika ja koulutus
muodostavat suurimman osan kaupungin toiminnasta – näiden kautta luodaan niin viihtyvyyttä kuin hyvän elämän peruskiveä. Lasten ja nuorten tulee voida ja harrastaa laadukkaissa liikuntaympäristöissä myös talvisin, sekä tietenkin saada laadukasta (myös erityis-) opetusta kohtuullisen kokoisissa ryhmissä.
Avoimuus ja osallisuus.
Porin tulee olla kaupunki, jossa päättäjät hakevat aidosti yhteistyössä ratkaisuja niin keskenään kuin virkahenkilöstön kanssa. Vain avoimessa ja rakentavassa ilmapiirissä voidaan saada isoja kokonaisuuksia ratkottua puoluetaustasta riippumatta ja vain siten voidaan saada oikeutus tehtäville päätöksille. Läpinäkyvä päätöksenteko ei ole itsestäänselvyys – sitäkin tulee vaalia aktiivisten tekojen kautta.
Arjen vihreys
muodostuu niistä valinnoista, joita kuluttajina teemme. Maapalloa ei haittaisi, jos me kaikki miettisimme näitä valintoja kaupassa käydessä, roskia lajitellessa, liikkuessamme tai vaikka kotitalouden energiaratkaisuissa. Ei tarvitse olla luokan paras ottaakseen huomioon kulutustapoja.

Ota yhteyttä tai lähde tukemaan kampanjaani.
Jäikö jokin mietityttämään? Lähetä viesti alla olevalla painikkeella
Kuulostaako siltä että tässä on järkeä? Lähde mukaan!
Kampanjaani voit tukea haluamallasi tavalla, esimerkiksi kertomalla kavereille, viestimällä siitä somessa tai rahallisesti tätä kautta. Etsi tällöin ehdokkaiden joukosta minut, jolloin pääset tekemään lahjoituksen kätevästi suoraan ehdokaskorttini kautta.
